Nyt on tämän aika.
Minun selässäni on kuin suuri reppu, jonka jo hetkeksi luulin pudonneen tai ainakin keventyneen. Näköjään olin väärässä. Olin väärässä siitä, että minulle ei enää tule reaktiota tai en vain enää välitä, kun puhutaan alkoholismista. Reaktioita näköjään tulee, vaikka välillä olin kai jo puhunut niin paljon tästä, että itseäkin harmitti. Nyt kun omat lapset eivät ole enää vauvaiässä, ja aihe on päässyt taas kerran niin lähelle, on pakko kirjoittaa.
Minua ei oikeastaan kiinnosta se, ketkä juovat. Minua kiinnostaa se, ketkä siitä kärsivät.
Kun äitini kuoli henkirikoksen uhrina vuonna 2006, kahden vuoden lähes katkeamattoman juomisen seurauksena, kävin juttelemassa asiasta silloisen kouluni psykologille. Kuitenkin olen huomannut, nyt yli kolmikymppisenä, että olisi pitänyt puhua vielä paljon enemmän! Nykyään ajatukset ovat erilaisia, sitä huomaa ja muistaa asioita, joita on jo kertaalleen ehtinyt unohtaa ja jotkin palaset vain loksahtavat paikalleen. Toisaalta, joskus minulle tulee "ähky" ajatella tai puhua alkoholismista. Ensin luulin, että olin puhunut tai ajatellut liikaa, mutta nyt minusta tuntuu, että se vain sattuu niin paljon.
Tämä blogi on omistettu täysin sille, että pohdiskelen niitä kysymyksiä, traumoja ja ilmiöitä, joita alkoholin varjossa kasvaminen on minuun jättänyt. Nämä muistot ja ajatukset ovat minun omiani. Perustin tämän blogin siksi, että nyt on minun aikani antaa omat kokemukseni niille, jotka uskovat olevansa asian kanssa yksin. Jos edes joku alkoholismin läheisenä juuri nyt elävä, saa kokemuksistani apua, olen onnistunut.
Siitä myös nimi blogilleni: Markiisi oli viini, jonka pistävä haju ei ikinä tule lähtemään muististani. Markiisi oli väkevä viini, jonka "varjosta" olen ponnistanut täksi naiseksi, joka olen tänä päivänä.
Täytyy sanoa, että olen jopa ylpeä siitä, kuinka selväjärkisenä olen pysynyt, vaikka alkoholismi sairastuttaa usein myös läheisensä. Ja koska olen useammin kuin kerran nähnyt hyvin läheltä, kuinka alkoholisti tuhoaa itsensä ja muut, olen säilynyt sekä positiivisena että uskon itseeni. Olen nainen, joka uskoo omiin unelmiinsa ja menee niitä kohti.
Olen myös nainen ja läheinen, joka ei tasan enää ole hiljaa tästä aiheesta, joka koskettaa jotenkin lähes kaikkia meitä suomalaisia!
Heräsiko ajatuksia?
Osoitteeseen markiisinvarjosta@gmail.com voi myös laittaa ajatuksensa ja kommenttinsa. Ymmärrän sen, koska aihe on vaikea.
Mietteliäin terveisin,
Milla
